Lyhyestä virsi kaunis – varsinkin puheissa

Tiesitkö, että puheiden ei tarvitse olla pitkiä? Jos asiaa lähtee selvittämään, useimmiten puheiden pituudeksi suositellaan kolmesta viiteen minuuttia. Tämän vuoksi ei kannata säikähtää, jos joku pyytää sinua pitämään puheen häissä tai muissa juhlissa: tilanne on nopeammin ohi kuin koulussa pidetty esitelmä.

Hyvän puheen salaisuutena onkin suunnittelu ja valmistautuminen. Koska aikaa ei ole paljon, on tärkeää tietää, mitä aikoo sanoa ja kokeilla puheen pitämistä etukäteen. Näin näkee, miten paljon aikaa puhe vaatii ja onko se liian pitkä. Ei siis kannata luottaa aavistukseen, että legendaarisen kalastusreissun kertominen on ohi hujauksessa, vaan on hyvä katsoa kellossa, kuinka pitkään sen kertomisessa menee.

Haluan vielä painottaa, että kun puhumiseen on varattu aikaa vain muutama minuutti, puhetta pitää kokeilla pitää etukäteen. Jos ihminen saa vapaasti kertoilla ja puhua asioista, hänellä menee yleensä 10-15 minuuttia asian kanssa. Tällainen puhe on monesti turhan pitkä.

Kun puhetta harjoittelee ääneen, käy nopeasti selväksi onko teksti selkeää ja ymmärrettävää. Jos kirjoitat puhetta tilanteessa, jossa et voi lukea ääneen, hyvä vinkki on syöttää teksti esim. Google Kääntäjään ja antaa koneäänen lukea lauseet. Näin saat selville oletetun pituuden ja sen, onko puhe ymmärrettävä.

Puheen pitämisestä ei kannata ottaa stressiä. Helppo juhlapuhe syntyy mukavasta tarinasta ja parista tiivistävästä lauseesta, jossa kerrot, mitä tarina kertoi juhlien päähenkilöistä, mitä opit heistä tai mikä heissä on parasta.

Myös mikrofonia ei kannata pelätä. Mikrofoni auttaa varmistamaan, että kaikki kuulevat puheesi hyvin. Vaikka äänesi olisi kuinka kantava, mikrofoni tasaa ääntä kauimmaiseen nurkkaan ja varmistaa puheen kuulumiseen esim. yskähdysten, aterinten kilisemisen ja ilmanvaihdon yli.

Kaipaatko apua puheen pitämiseen? Haluatko jonkun koordinoivan puheita juhlissasi? Ota ihmeessä yhteyttä, varmistetaan, että juhlienne puheet onnistuvat!